lauantai, 21 syyskuu 2019 06:01

Samuel Salonen vahvistaa Hokin hyökkäystä

Taitava hyökkääjä Samuel Salonen vahvistaa Hokin hyökkäystä

Kajaanin Hokki vahvistuu kauden alla, kun laitahyökkääjä Samuel Salonen, 25liittyy Hokin riveihin. Salosen sopimus on yksivuotinen.


Sport-kasvatti Salonen on pelannut urallaan aiemmin Mestiksessä JYP-Akatemian, KeuPan ja Peliittojen paidassa. Salonen on kerännyt pelaamissaan 177 Mestis-ottelussa tehot 52+91=143.

Parhaalla kaudella 2016–2017 Salonen teki KeuPassa 49 otteluun tehot 17+37=54 ja oli Mestiksen pistepörssin kolmas. 

– Saamme Salosesta meille tärkeän palasen tuloskenttiin. Hän on osoittanut aikaisemmilla kausilla kuuluvansa sarjan kärkihyökkääjiin ja hänellä olisi ollut muitakin ottajia. Hän on hyvä peliä tekevä hyökkääjä ja lisäksi hänellä on hyvä laukaus, Hokin urheilutoimenjohtaja Joonas Karjalainen kuvailee Hokin tiedotteessa.

Salonen kuvailee itseään taitavaksi ja tehokkaaksi pelaajaksi.

– Hokki saa minusta hyökkäyspäähän hyvän pelaajan ja aiemmilla Mestis-kausilla olen pystynyt tekemään hyvin tehoja. Ehkä nykyään olen monipuolisempi pelaaja kuin ennen. Pukukopissa olen tällainen perusvaasalainen avoin henkilö. Tuskinpa olen kuitenkaan yhtä kovasti äänessä kuin Seppelinin Christoffer tai Harjulan Jarkko, Salonen kertoo.

 

 Lisää Salosen mietteitä pääset lukemaan TÄSTÄ.